Suomen Newfoundlandinkoira Ry

Pakinoita

Pikalinkit: Nuoren miehen seikkailut   |    Nolojen tilanteiden nöffi   |    Sunnuntairauhaa

Nuoren miehen seikkailut

Kuva ja teksti: Sirpa Palo
Kuvateksti: Aarnikarhun Tempero ja Juno-Juhekin Maxximo

Aarnikarhun Tempero ja Juno-Juhekin Maxximo Näin tapahtui muutama vuosi sitten nuorelle uusia kokemuksia hakevalle nöffipojallemme Maxille. Oli se aika vuodesta, että naapurimme olivat vasta siirtäneet vasikkansa navetasta pihan lähettyvillä olevaan vasikka- aitaukseen eli hakaan. Tämä haka sattui somasti olemaan sopivan matkan päässä tien toisella puolella eli siis muutamien metrien etäisyydellä omasta pihastamme. Pihamme on tosin aidattu, ja jo silloin oli koiramme omaksunut, ettei pihasta saa lähteä vaikkei portit olekaan kiinni.

No, tuona kauniina päivänä naapurin vasikat rupesivat tosissaan kiinnostamaan Maxia ja se päättikin, että salaa käyn äkkiä katsomassa mitä nuo ko. eläimet ovat ja sitten pikavauhtia tulen takaisin. Kuinka ollakaan mikään ei onnistunut niin kuin Maxi oli ajatellut vaan kaikki meni pieleen heti alusta lähtien.

Maxi oli ilmeisesti mennyt aidan ali niin matalana ettei saanut iskua langasta, mutta sitten oli tullut karmea yllätys… Vasikat olivatkin läheltä katsottuna todella isoja ja silloin oli Maxille tullut pakokauhu. Maxi oli päättänyt, että äkkiä pois noiden isojen elukoiden luota ja täyttä juoksua päin lankaa. No iskuthan siinä oli tullut ja arkana poikana Max pakeni hirveän älämölön kera keskelle vasikka hakaa.

Miehenikin kuuli metelin ja ryntäsi katsomaan mikä on hätänä. Mieheni oli mennyt langan luo ja kutsunut Maxia ja niinhän se oli uskaltanut lähteä kovan vauhdin kera kohti ja ei kun taas suoraan lankaan ja hirveän ulinan kera pakeni taas keskelle hakaa. Siinä vaiheessa oli jo naapurin vasikatkin olleet kauhuissaan ja siirtyneet toiseen reunaan eli mahdollisimman kauas tuosta erikoisesta eläimestä joka vaan hirveästi huutaa.

Mieheni siinä sitten miettimään kiivaasti miten Maxin saisi pois. Ensin oli tullut mieleen, että käsin ottaa langasta kiinni, mutta entisenä navettamiehenä ja maatalon poikana oli ymmärtänyt, että jos koira saa iskut, niin miten kovasti se lyö sitten hänen käsilleen. Nämä nykyiset paimenpojathan toimivat sähköllä ja ovat karmean tehokkaita. Mieheni tiesi, ettei naapuri ole edes kotona, joten langasta ei saa virtaa pois.

Lopulta oli tullut mieleen, että hän hakee pihaltamme katuharjan ja sillä nostaa lankaa. Maxi oli pysynyt aivan inahtamatta keskellä hakaa koko ajan. Ja niin oli sitten mieheni harjan kanssa mennyt takaisin lankojen luo ja miettinyt, että laskenko lankaa ja annan hypätä koiran yli. Mieleen oli tullut välittömästi, ettei lehmiäkään saa menemään langan yli, jos aitausta muuttaa ja niin oli jäljelle jäänyt vaihtoehto nostaa harjalla lankoja niin, että Maxi mahtuisi hyvin tulemaan ali.

Eikun Maxia taas houkuttelemaan. Mieheni oli huomannut harjannoutoreissulla ottaa herkkujakin, joilla voisi Maxia houkutella. Ensimmäisen houkuttelun suhteen kävi niin, että Maxi uskalsi tulla puoleen väliin hakaa mutta palasi nopeasti takaisin entiselle paikalleen. Mieheni ei lannistunut, vaan houkutteli uudelleen, ja niin Maxi oli lähtenyt tulemaan…. Puolessa välissä matkaa oli Maxi laittanut päänsä hieman alemmas ja kohta sitten oli jo ollut täysin ryömimisasento. Noin viisi metriä ennen lankaa oli koira laskenut kuononsakin maahan kiinni ja kaksi metriä ennen lankaa oli kuono piirtänyt ruohikkoon vakoa. Koira oli ollut niin matalana, että mieheni oli vain ihmetellyt kuinka matalaksi koira oikein pääsee kun tahtoo. Miestäni oli alkanut todella naurattaa, mutta ei ollut uskaltanut nauraa ettei koira säikähdä ja mene takaisin vielä.

Heti kun Maxi oli päässyt aidan ali ja vähän matkaa ottanut vielä etäisyyttä niin oli pompannut kuin vietereillä ylös ja oli juossut niin lujaa kuin oli kintuistaan päässyt kotipihalle ja suoraan sisälle ja katsonut sen näköisenä, ettei koskaan enää mene tuonne.

Paljon kokemusta kertyi tuosta kerrasta, että sen koommin ei Maxi ole lähtenyt omasta pihasta mihinkään, vaikka portit eivät ole enää edes paikoillaan. Ihmisiä kulkee lenkkeillen tätä kujaa myöten ja välillä he menevät koiriensa kanssakin, mutta Maxia he eivät kiinnosta. Jos Maxi makaa pihalla, niin päätä se nostaa, muttei vaivaudu edes ylös nousemaan. Mutta jos pihaan tulee joku, niin välittömästi mennään kyllä tervehtimään tulijaa iloisesti.

Mutta näinkin hassusti voi täällä maalla nöffin kanssa tapahtua.

Nolojen tilanteiden nöffi

Teksti Virpi Lummaa

Koiranomistajana sitä joutuu joskus omituisiin tilanteisiin; sellaisiin, joista ei osaa edes uneksia ennen kuin ne toden totta jonain kauniina päivänä ottavat ja tapahtuvat. Koira pissii tai kakkii kummaan paikkaan, kiskoo omistajan nurin kaiken kansan nähden tai tervehtii naapuria iloisesti polveen nytkytellen. Uskon ja toivon, etten ole ainoa nolojen tilanteiden nöffinomistaja, joten pistäkääpä paremmaksi seuraavassa numerossa! Mikään ei ole niin hauskaa kuin nolojen tilanteiden vertailu, sitten jälkikäteen….

Ensimmäisen merkintä Nolojen Tilanteiden Kirjaani sattui vuosia sitten, kun olin kahden nöffini kanssa palaamassa lenkiltä kotiin. Olin juuri päästänyt koirat hihnasta kotitalon ilmaannuttua horisonttiin. Eikös juuri silloin rivitalon pihaan kurvannut jostain vieras auto, ja koirat säntäsivät tietenkin päätäpahkaa parkkipaikalle tarkistamaan tulokkaan – ja minä karjuen 100 metriä perässä minkä vain kintuistani pääsin.

Kun puuskuttaen ehdin pihaan asti, ei nöffikaksikkoani näkynyt mailla halmeilla. Kauhukseni pian selvisi, että pihaan kaartanut auto piti sisällään naapuriin kyläilemään tulleet neljä mummoa – ja näiden lisäksi omat kaksi nöffiäni! Kun etupenkillä istunut täti oli ryhtynyt aukaisemaan auton ovea, oli ensimmäisenä paikalle porhaltanut Terho änkenyt hyväntahtoisesti oikopäätä ajokkiin sisään ja samalla vauhdilla tädin yli takapenkille toisten mummojen väliin istumaan ja näitä nuoleskelemaan; Pomo oli paraikaa jumissa Toyotan etupenkillä istuvan mummon ja kojelaudan väliin kiilautuneena.

Voi herranjumala, siinä eivät selitykset riittäneet siitä, miten autoilua rakastavia koiria nöffit ovat!! Arvaatte paljonko oli kuolaa mummojen pyhämekoissa, ja sain kai olla tyytyväinen ettei kukaan saanut tilanteen vuoksi sydänkohtausta.

Samainen tapaus toistoi vain viikkoja myöhemmin. Sillä kertaa riemastuneet koirani kinkesivät ahterinsa lehtiä jakamassa olleen posteljoonin autoon, joka oli huolettomasti jättänyt parkkeeratun ajokkinsa oven auki.

Vuosia myöhemmin, enkä kai yhtään viisaampana, päästin taas silloisen nöffikaksikkoni Pilkun ja Terhon kotikujalle kääntyessä irti löntystelemään. Juuri samalla hetkellä lähitalon pihasta säntäsi kaksi lasta intiaania leikkien ja hirmuisesti kiljuen kotiinsa päin, ja tottakai Pilkku ja Terho karauttivat täyttä laukkaa innoissaan näiden perään. Lapset (nyt kai henkensä edestä pinkoen) syöksyivät kotitalonsa ulko-ovesta sisään… ja minun kaksi yltäpäältä kuraista nöffiäni seurasivat avoimesta ovesta myös sisään!

Itse jolkotin kauhusta melkein halvauksen saaneena perässä, koittaen vakuuttua kaiken olevan vain pahaa unta. Löysin koirani mutajälkiä seuraamalla helposti talon olohuoneesta innoissaan tutkimassa paikkoja ja maistelemassa pöydällä tarjolla olleita hedelmiä. Kaikki asunnon valkoiset matot olivat aivan hirvittävässä kunnossa; lapset keikkuivat ilosta hihkuen yläkerran kaiteella.

Olin juuri raahamassa koiriani vähin äänin ulos, kun perheen pahaa-aavistamaton isä ilmestyi essu päällänsä pöllämystyneenä keittiöstä. Änkyttelin anteeksipyynnöt ja selitykset siitä miten heidän ulko-ovensa vain sattui olemaan auki, ja vetäydyin ripeästi koirineni takavasemmalle… Miesparan leuka oli loksahtanut ällistyksestä niin alas, ettei hän saanut koko aikana sanaakaan ulos suustaan. Koiria en vienyt pihalle valoisaan aikaan seuraavaan kolmeen kuukauteen.

Jälkeenpäin ajatellen olisi kyllä pitänyt tarjota järkyttyneelle perheenisälle uusi mahdollisuus myöhemmin haukkua minut koirineni, ja käydä ainakin tarjoutumassa pesemään pilaantuneet matot. Mutta olin niin nolo, etten uskaltanut naamaani enää niillä kulmilla näyttää!

Oma lukunsa ovat tietenkin nolot astutusreissut. Koiranomistajien kesken mitkään tilanteet eivät näytä järin kummallisilta, sillä jokaisella on tusina vastaavaa tilannetta omassa muistissa. Mutta kun paikalle saapuu koiraton tavallinen tallaaja, monet tilanteet alkavat itsellekin näkyä ihan uudessa valossa. Oli uudenvuoden aatto, ja olin onnistunut houkuttelemaan tuoreen brittiläisen poikaystäväni Suomeen minua tapaamaan vakuuttelemalla, miten ihmeellistä on kokea vuodenvaihdos yksinäisellä saarella talven keskellä. Noh, tuo vuosi sattui olemaan kasvihuonevaikutteinen, ja saarireissusta ei lopulta huonon jäätilanteen takia tullut mitään.

Päivä oli jo suuria luonnonelämyksiä odottaneelle poikaystävälle tarpeeksi ikävä pettymys, kunnes puhelin illansuussa soi ja selvisi, että meille olisi tulossa narttu astutettavaksi! Nolona selitin poikaystävälle, että uudenvuoden aatto tai ei, koirat astutetaan silloin kun narttu on kiimassa ja rakettijuhjat saisi kyllä nyt unohtaa. Astutuksen yrittäminen kesti tietysti ikuisuuden, ja sen jälkeen koirat jäivät kiinni toisiinsa pitkäksi aikaa. Poikaystävä päätyi lopulta makaamaan nartun ja sen selässä rötköttävän Oskari-poikamme alle, patistettuna auttamaan narttu-poloa uroksen painon alla. Tilanne kesti ja kesti, ja lopulta nuori narttu ei enää jaksanut. Uupuneena se pissata lorotti alimmaisena olleen poikaystäväni litimäräksi.

Taisi olla unohtumaton uudenvuoden kokemus hänelle; suomalaista erikoisuutta! Ehkä kaikkien nolouksien äiti sattui, kun Terhon pikkuinen Onni-tytär oli pahimmassa riiviöiässä. Olimme olleet iltaa viettämässä lähibaarissa joidenkin työkavereideni kanssa, kun sain älynväläyksen jatkoista meillä – samallahan voisin näyttää heille syötävän suloisen pentuni, josta oli töissä riittänyt juttua jo viikkoja.

Mitäpä siellä kotona juhlijoita odottikaan? Pentu-pahainen oli aikansa kuluksi murtautunut vessan roskikseen, ja kämppä on koristeltu yltäpäältä käytetyillä terveyssiteillä tai niiden puoliksi syödyillä kappaleilla… Tilanne kuului taatusti tapauksiin, joissa mikään selitys ei auta! Siivottuani itsekseni julmasti manaten sotkut pois istuimme vihdoin pöydän ääreen koittaen keskustella jostakin henkevästi. Onni-polo kuljeskeli surkeana ympäriinsä ihmetellen, miksi oli yllättäen joutunut mustalle listalle. Hetken päästä se säntäsi iloisesti ja hyvin itseensä tyytyväisen näköisenä luokseni makuuhuoneesta, sovintolahjaa suussaan roikottaen. Pyykkikorista se oli löytänyt käytetyt alushousut!

Taisi mennä muillakin kuin minulla kahvit väärään kurkkuun, ja kumma kyllä kavereiden kateelliset kommentit suloisesta pennustani loppuivat siihen paikkaan. Onneksi noloille tilanteille voi nauraa myöhemmin, vaikka tämä tapaus taitaakin yhä olla liian tuoreessa muistissa!

Sunnuntairauhaa

Nimimerkki Aisa

Tervehdys kaikille teille. Perheeltäni olen kuullut, että olen nöffineiti ja nimeni on Melli. Jostain syystä emäntä kutsuu minua kuitenkin useimmiten Eimelli- tai Melliei -nimillä. Tiedänhän toki, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten siihen piikkiin nämä hellittelynimetkin asetan. Niin, asustelen täällä maalla kahden muun samannäköisen koirakaverini kanssa. Yhdessä meillä on todella hauskaa, varsinkin silloin, kun jäämme kolmisin kotiin. Tämä aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena, tosin minulle ei säällä ole niin väliä, sillä sää ei saa olla este aktiviteeteille.

Emäntä ja isäntä alkoivat touhuta siihen malliin, että nyt päästään koko porukalla jokaviikkoiselle sunnuntaiajelulle. Autokyyti on lähes parasta mitä tiedän, sillä se mitä perillä tulee olemaan, on aina miellyttävä yllätys niin minulle kuin muillekin. Lähes poikkeuksetta se on yllätys muille, olen kuullut mainittavan.

Niinpä niin, lähdimme siis matkaan. Maisemista en niin välitä, joten otin pienet voimiakeräävät nokkaunet sen aikana. Koskaan ei tiedä, milloin seuraavan kerran ennättää ottamaan pienet tirsat. Perille päästyämme isäntäväki päästi meidät irti. Olimme tulleet tuttavaperheen luokse maalle. Mitkä ihanat kevään tuoksut tulvivatkaan sieraimiini. Orastava vihreys sai minut aivan hurmoksiin. Kuono kiinni maassa aistin kaiken ympärilläni. Kuin sumun läpi kuulin ihmisten jutustelun ja kavereiden tuhinan vierestäni.

Yhtäkkiä se tulvahti sieraimiini, aivan outo, uusi, viettelevä tuoksu, jonka lähde oli minulle ennestään tuiki tuntematon. Nostin pääni maasta ja aloin tarkkailemaan ympäristöäni. Siellä ne olivat, talonkokoisina, valtavina ruskeina möhkäleinä kummallisen lanka-aidan takana syömässä kevään ensimmäisiä ruohotupsuja.

Mietin tarkkaan, mitä taktiikkaa käyttäisin. Ovatko ne vihollisia, suuria ne ainakin ovat, joten ehkä paras tapa on hiipiä ensin vähän lähemmäs katsomaan, kuinka ne käyttäytyvät. Toinen etujalka eteen-toinen takajalka eteen- sitten toinen etujalka- toinen takajalka, hyvin menee. Tuo ruskea möhkälehän perääntyy. Hei se pelkää minua. Olenhan tosin tällainen musta, suuri ja kaunis, toisin kuin vastapuoli. Minussa on karismaa, minä en pelkää, olen kuningatar. Samalla kuulen takaa sen samaisen sumun läpi minua kutsuttavan Eimelli, Melliei, seis. En ymmärrä, en kuule, en voi vastustaa sitä mitä näen. Minun on pakko saada nuo möhkäleet liikkeelle, näytettävä niille, kuka on maassa kaunein, kuka on kukin. Melliei, Eimelli -huudot häipyvät, tunnen kuinka voima virtaa raajoihini, olen karjapaimen, olen cowboy, olen suuri musta metsästäjä. Ruskeat möhkäleet liikkuvat, ne perääntyvät rytinällä, ne katkovat kummallisen näköiset langat, ne ryntäävät metsään ja hajaantuvat.

Tässä vaiheessa leikkiminen jo kyllästyttää, varsinkin hajaantumistaktiikka aiheuttaa minulle hieman pään vaivaa. En tiedä, kenet joukosta olisin valinnut jatkotoimenpiteitä varten. Takaani kuuluu huutoa, töminää, niskassani tuntuu emännän ”lempeät” kädet, jotka raahaavat minua pois leikkikentältäni. Emännän papatus, taas sinä sen teit, et koskaan kuuntele. Hävettää kuulemma. Isännän hätäilyt, miten lehmät saadaan kiinni, avuntarjoukset kiinniottoon. Talonväen puheet, että ottavat itse kiinni lehmänsä. Olivat kuulemma vasta päässeet laitumelle ja ovat vielä arkoja ulkona. Kaikki juoksevat ja hosuvat. Minulla ei ole enää mitään tehtävää, olen jo saanut tälle aamulle kaikki liikkeelle ja hereille. Nythän voinkin taas ottaa pienet voimia antavat päiväunet autossa.

Navigointi: Newfoundlandinkoira