Suomen Newfoundlandinkoira Ry

Rally-toko

Rally-tokossa kisasi vuonna 2015 19 nöffiä. Laji virallistui Suomessa 1.5.2014.

Lajissa yhdistyy elementtejä tokosta ja agilitystä. Tärkeintä rally-tokossa on iloinen yhteistyö ohjaajan ja koiran välillä, ei niinkään millin tarkka liikkeiden suorittaminen. Koiraa saa ohjata suullisin käskyin, käsimerkein ja kannustaminen suorituksen aikana on jopa enemmän kuin suotavaa. Sitä voi harjoitella yksinkin koiran kanssa, vaikka lenkillä ollessa.

Rally-tokossa on neljä luokkaa; ALO (alokas), AVO (avoin), VOI (voittaja) ja MES (mestari). Ainoastaan alokasluokassa koira suorittaa radan taluttimessa, muissa luokissa vapaana. Radan pituus ja vaativuus kasvaa luokasta toiseen siirryttäessä. Rally-tokossa suoritetaan siis rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkylteistä. Kylttejä on radalla 10-20 kpl noin 3-5 metrin välein. Tehtäviä ovat muunmuassa erilaiset suunnan ja vauhdin muutokset, pujottelu, pyörähdykset, peruutukset yms. Kun koirakko on suorittanut luokassaan kolme vähintään 70 pisteen hyväksyttyä suoritusta (max. pisteet 100) vähintään kahdelta eri tuomarilta, on edessä siirto seuraavaan luokkaan ja uusiin haasteisiin sekä koulutustunnus RTK 1-4.

Tämän lajin tarkoitus on sopia niin erilaisille ihmisille kuin koirillekkin. Rally-tokoa voi harrastaa esimerkiksi myös pyörätuolilla liikkuen. Laji on oivallinen tapa oppia koiran kanssa hyvää yhteistyötä ja parantaa kontaktia. Ennen kaikkea rally-toko on iloista yhdessä olemista ja tekemistä. Kynnys aloittaa tämä laji on matala, koska esimerkiksi alokasluokassa tehtävät ovat helppoja. Ylemmissä luokissa riittää varmasti haasteita niitä haluaville.